Olen töissä ostoskeskuksessa. Täällä näkee vaikka minkämoista tallaajaa:

Rehevä nainen kalliissa jakkupuvussa huutaa miestään kuin koiraa: "*Benjami, tule!" Ja mies kävelee syli täynnä ostoskasseja kiltisti perässä, ja odottaa ovensuussa kuin cockerspanieli, kun nainen tutkailee myymälää (odotin oikein, että nainen taputtaa miestään päälaelle ja sanoo "hyvä poika!", kun he poistuvat).

Nainen kahden äärettömän villin ja huonotapaisen lapsen kanssa, noin kymmenvuotiaan tytön ja viisivuotiaan pojan. Nainen kävelee ympäri myymälää ja kakarat kasaavat posliiniastioista puolen metrin tornia, tökkivät, potkivat ja lääppivät kaikkea mikä eteen sattuu, huutavat ja juoksevat ympäri liikettä. En viitsi huomauttaa asiasta, koska nainen keskustelee lasten kanssa koko ajan, mutta ei huomioi heidän epäsopivaa käytöstään millään tapaa. Häntä ei ilmeisesti kiinnosta pätkääkään, tai sitten hän ei näe lasten käytöksessä mitään pahaa. Kun he ovat lähteneet, koko liike on kuin pyörremyrskyn jäljiltä, onneksi mitään ei särkynyt.

Tyylikäs, noin kolmekymppinen pariskunta, vaikuttavat "uraihmisiltä". Miehellä kallis puku ja kuuloke korvalla, nainen viimeisen päälle ehostettu, päällään kalliin näköinen jakkupuku. Edessään mies työntää pientä, suloista, varmaankin noin kolmevuotiasta tyttöä rattaissa. Tyttö istuu kiltisti hiljaa Barbie -nukke sylissään ja katselee ympärilleen. Kun mies kiertelee liikettä seisoo nainen hiljaa oven vieressä ja odottaa. Mies kyselee tuotteista - hänellä on kireä puhetapa ja kiireisen ihmisen liikkeet. Joka välissä hän komentaa rattaissa istuvaa pikkutyttöä "*Milla, älä huido sillä nukella", "Milla ole nyt kiltisti", "Milla etkö sinä voi koskaan istua hiljaa"... Pikkutyttö ei ole koko aikana puhua pukahtanut eikä pahemmin  liikkunut. Nukkekin tytön sylissä vaikuttaa elävämmältä kuin tyttö itse. Vanhempien kauniiksi koristeeksi ilmeisesti tehtykin. Sääli pientä tyttöä.

Keski-iän ylittänyt nainen, joka kävelee hitaasti ympäri liikettä kosketellen jokaisen esineen erikseen, selaten sisustuskirjat läpi, aukoen ja sulkien kaikki teesihvilät ja huomauttaen jokaisesta joka sulkiessa hieman jää raolleen. Nainen käyskentelee liikkeessä lähemmäs tunnin, eikä loppujen lopuksi osta mitään (ei sillä että tietenkään mitään olisikaan pakko ostaa). Hän tekee saman melkein joka viikko. Sitten hän siirtyy naapurin kultasepän liikkeeseen. Saan kuulla, että hän on sielläkin kuluttanut melkein tunnin kysellen eri koruista ja sovittaen niitä kuitenkaan ostamatta mitään. Yksinäinenkö?

Onneksi liikkeessämme käy myös mitä ihanimpia ihmisiä, jotka saavat jaksamaan pitkätkin työpäivät hymy huulilla! Kiitos teille että olette olemassa!

 *Nimi muutettu